Sisäisen lapsen viisaus - retriitti Hangossa 26.-28.5.2023

Ilmoittautuminen on alkanut, varmista paikkasi varaamalla viikonloppu jo nyt, alempi hinta voimassa maaliskuun loppuun saakka. (Täyteen varattu, voit ilmoittautua jonoon)
Tutustu myös Tunteiden venetsialaiset-retriittiin)
Kamppailetko uupumuksen, unettomuuden tai stressin kanssa? Tämän kevään retriitissämme asetumme yhdessä tutkimaan sisäisen lapsemme maisemaa kiintymyssuhteiden, tunteiden ja hermoston näkökulmasta. Tulemme viikonlopun aikana tietoiseksi haitallisista selviytymiskeinoista ja kuormittumiseen vaikuttavista asioista.
Vahvistamme oivalluttavin tehtävin lempeyttä ja itsemyötätuntoa sisäistä lastamme kohtaan. Työskentelemme isossa piirissä, pienryhmissä ja yksin. Aikaa on varattu myös oman itsen äärelle pysähtymiseen Hangon kauniin luonnon äärellä. Teemme päivittäin turvallisia ja hoitavia kehollisia ja mielikuvaharjoituksia. Jokainen osallistuja määrittelee itse millä intensiteetillä osallistuu ohjelmaa. Kunnioitamme toistemme omaa tilaa ja ainutlaatuisuutta.
Retriitin ohjaavat yhdessä psykofyysinen fysioterapeutti, työnohjaaja Karita Palomäki ja seksuaaliterapeutti, eroasiantuntija Marika Rosenborg, jotka tunnetaan mm. Hidasta elämää -verkkoyhteisön kirjailijoina.
Viikonloppumme sopii sinulle, jos haet uusia näkökulmia, parempaa yhteyttä kehoosi, stressinhallintatyökaluja ja vahvistusta tunnetaitoihisi. Ohjelma koostuu työpajoista, joissa teemoja lähestytään yhdessä pohtien, harjoituksia tehden ja keskustellen pienryhmissä. Hangon hieno luonto on ulottuvillamme ja tarjoaa mahdollisuuden rauhoittumiseen metsissä ja meren rannalla. Sinä päätät, millä intensiteetillä osallistut ja jaat elämääsi muiden kanssa. Kunnioitamme toistemme rajoja ja ainutlaatuisuutta.
Retriitti järjestetään Lappohjassa viehättävässä Sjömansro-hotellissa.
Ennakkoilmoittautujan hinta on 420,00 € (sis. alv) maaliskuun loppuun, jonka jälkeen hinta nousee ja on 470,00 €. Hinta sisältää retriittiohjelman ja ruokailut.
Retriitin hintaan kuuluu
Ohjelma, sekä jälkikäteen saatava kattava viikonlopun materiaali
Ruoka, kahvi- ja teetarjoilu sekä monipuolinen ohjelma
Mahdollisuus käyttää kajakkeja ja fatbike-pyöriä omalla ajalla
Rantasauna
Karita Palomäen Riitän kyllä -verkkokurssi, johon saat tunnukset viikonlopun jälkeen (arvo 89,00 euroa)
Majoittuminen maksetaan erikseen
Sjömansrolla on mahdollista yöpyä yhden hengen huoneessa edullisesti hintaan 80,00 € / pe-su. tai kahden hengen huoneessa 40,00 € (ainoa kahden hengen huone on varattu) Tämä summa maksetaan hotellille sisään tullessa (kortti tai käteinen). Voit halutessasi majoittua myös muualla.
Merenrantahotelli Sjömansro on varattu kokonaan vain meidän ryhmämme käyttöön, jotta saamme keskittyä omaan harjoitukseemme, eivätkä ulkopuoliset häiritset meitä. Retriitille ei siis voi ottaa mukaan sellaisia perheenjäseniä tai kavereita, jotka eivät osallistu retriitin ohjelmaan. Hangossa tosin on paljon hotelleja, joissa voi halutessaan yöpyä kaverin tai kumppanin kanssa ja osallistua retriitin ohjelmaan päivisin.
Sjömansro Merihotelli, Satamatie 40, 10820 Lappohja (Hanko)
Katso hotellin tiedot täältä: www.sjomansro.com.
Maksimi osallistujamäärä on 15 henkilöä. Ilmoittautuminen ja kurssin vahvistus 20.4.2023 mennessä. Loppulaskun eräpäivä 26.4.2023
Aloitamme perjantaina klo 18 ja päätämme sunnuntaina klo 14.30.
Retriittiohjelma
Perjantai 26.5.
16.30-18.00 Hotellille saapuminen/mahdollinen nouto bussipysäkiltä tai junalta onnistuu
18.00-19.30 Kahvi/tee, yhteinen esittäytyminen, mindfulness-harjoitus
19.30-20.00 Iltapala
20.00 - Hotellin sauna lämpimänä, vapaata iltaohjelmaa. Säiden salliessa mahdollisuus kajakkimelontaan
Lauantai 27.5.
9.00-9.45 Aamiainen
10.00-10.30 Kehon ja mielen aamuherättely
10.30-12.30 Johdatus skeematerapiaan, tunnelukkotyöskentelyä
12.30-14.30 Lounastauko ja omaa aikaa
14.30-17.00 Tutustu ja luo yhteys sisäiseen lapseesi
18.00 Illallinen ja rantasauna
Sunnuntai 28.5.
9.00-9.30 Aamiainen
9.45-10.00 Pieni kehotietoisuusharjoitus 15 min
10.00-12.00 Löydä turva ja itsemyötätunto aikuiselle itsellesi ja sisäiselle lapsellesi
12.00-13.00 Lounas ja huoneiden luovutus
13.00-14.30 Päätöspiiri ja mindfulness-harjoitus, kahvi/tee
15.00 Kotiinlähtö
Tärkeitä huomioitavia asioita:
Järjestävä taho ei vastaa retriitillä tapahtuneista vahingoista/loukkaantumisista, joten onhan sinulla oma vapaa-ajan vakuutus voimassa!
Peruutusehdot:
Ilmoittautuessa maksetaan 100,00 € varausmaksu, jota ei palauteta.
Loppulasku lähetetään sähköpostitse 21.4., eräpäivä 26.4.
Halutessasi voit maksaa retriitin kahdessa erässä, huhti- ja toukokuu.
21.4. jälkeisistä peruutuksista veloitetaan koko hinta. Mikäli olet estynyt osallistumaan, oman paikan voi antaa toiselle, joka sitoutuu retriitin ehtoihin.
Akuuteissa sairastumistapauksissa palautamme loppumaksun lääkärintodistuksella.