Kokemus

Olen vetänyt eroseminaareja ja työskennellyt eronneiden kanssa vuodesta 2003 alkaen. Vertaistuen kehittämisestä ja ohjaamisesta minulla on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus. Olen  työskennellyt mm. vakavasti sairaiden lasten ja heidän perheidensä kanssa toimimalla sopeutumisvalmennuskurssien johtajana ja luennoitsijana sekä kehittänyt vertaistukitoimintaa sydän-, näkövammais- ja perhejärjestöissä.

Olen tehnyt terveysviestintää useiden vuosien ajan ja kirjoitan säännöllisesti artikkeleita ja blogeja koskien ihmissuhteita, mielenterveyttä ja vuorovaikutusta.

 

Erityisherkkyys ja siihen liittyvä haasteellisuus on tuttua asiakastyöni ja omakohtaisten kokemuksieni kautta. Kuulun HSP Suomen Erityisherkät ry:n asiantuntijapaneliin ja ole yhdistyksen hallituksen jäsen.

Lähtökohtani

"Meissä jokaisessa on mahdollisuuksia, jotka odottavat tulla näkyviksi."

 

"Uskon että ihmisen tulisi olla itse tärkein ystävänsä. Tämän suhteen toimivuuteen perustuvat myös muut ihmissuhteet. Kun on onnellinen itsessään, ei etsi elämän tarkoitusta muista, vaan jokainen ihmissuhteemme vain rikastaa meitä entisestään. Itsetuntemusta voi kehittää ja itsetunto on uusiutuva luonnonvara. Rakkautta voi kokea yhdessä, mutta myös yksin."

Tausta 

Olen helsinkiläinen terapeutti , eroasiantuntija ja tietokirjaillija.

Eroseminaarivetäjäkoulutuksen hankin vuonna 2003 psykologi Kari Kiianmaan koulutuksessa. Lisäksi olen suorittanut Kiianmaan työtä jatkavan Marianna Stolbown eroryhmävetäjien päivityskoulutuksen 2013-2014 ja olen näin osa uuden sukupolven eroryhmien vetäjäjoukkoa. Malli tunnetaan nimellä Suomalainen eroseminaari.

Opiskelen parhaillaan Mindfulness-ohjaajaopinnoissa.

Vuonna 2020 valmistuin  seksuaaliterapeutiksi  Sexpossa.

Vuonna 2019 valmistuin skeema-terapeutiksi Kimmo Takasen koulutuksessa.

Vuonna 2018 valmistuin Sexpon koulutuksessa seksuaalineuvojaksi.

Vuonna 2017 valmistuin Parisuhdekeskus Katajan koulutuksessa Solmuja parisuhteessa ®-menetelmän parisuhdeneuvojaksi.

Vuonna 2013 suoritin Logoterapian perusopinnot Suomen Logoterapiainstituutissa

Menetelmien perusta

"Kurssini,  ryhmäni ja yksityisvastaanottoni ovat kasvumatkoja ja niiden menetelmät perustuvat yli kahdenkymmenen vuoden asiakaskokemuksiini, laaja-alaiseen tutkimustietoon sekä logoterapian viitekehykseen.  Pitkä urani terveysviestijänä on vahvistanut kykyäni seuloa olennainen epäolennaisesta. Omien elämänkokemusteni kautta tuon kohtaamiseen kokemustietoa.

 

Maailma on enemmän kuin näemme ja meissä itsessämme on mahdollisuuksia, jotka odottavat tulla näkyviksi.  Tärkeintä minulle työssäni on asiakkaan arvostava kohtaaminen, yhteys ja siitä syntyvät oivallukset."

 

Ota yhteyttä, kerron lisää.

marika.rosenborg@gmail.com

puh. 045 636 2519

Vastaanotto: Ihmissuhdeterapiakeskus
Hämeentie 29

Y-tunnus 24938837

Kaikki hinnat sisältävät 24% alv.

 

 

© 2014-2016 by Marik